-
Miksi emme puhu kehokirjosta?
Ihmisten keholliselle monimuotoisuudelle ei ole käsitettä, joka vastaisi neurokirjoa. Tämä paljastaa jotakin kielestä ja siitä, miten ymmärrämme eroa. Voisiko kehokirjo tarjota uuden tavan nähdä vähemmistökehot muuna kuin sairautena?
-
Vähemmistökehot ja puutteen logiikka
Lyhytkasvuisuutta ja muita vähemmistökehoja määrittää usein puutteen logiikka: ero ymmärretään puutteen kautta suhteessa normiin. Voisiko kehokirjo murtaa tämän logiikan ja avata uudenlaisen näkökulman keholliseen monimuotoisuuteen?
-
Inhimillistä eroa tulkitsevat mallit – linssejä vai koneita?
Malleja pidetään usein neutraaleina linsseinä, jotka paljastavat todellisuuden jollain tietyllä tavalla. Todellisuudessa ne muovaavat sitä: tuottavat rajoja, kategorioita ja identiteettejä. Mitä mallien ymmärtäminen myös sosiaalisia koneita tarkoittaisi?
-
Miten mallit kykenevät käsittelemään erilaisuutta?
Mallit avaavat tai kaventavat tilaa erilaisille tavoille olla ja elää. Deleuzen ajattelun kautta kysyn: ilmaisevatko mallit aktiivisia voimia, jotka vahvistavat moninaisuutta, vai reaktiivisia voimia, jotka lukitsevat eron puutteeksi?
-
Kehokirjon käsite pakolinjana – vanhemman näkökulma
Kehokirjo ei ole valmis malli, vaan yritys löytää ulospääsyä puutteen logiikan ja patologian kielestä. Vanhemman näkökulmasta se on myös tapa sanoittaa lapsen erilaisuutta affirmatiivisemmin – kohti kieltä, joka tekee tilaa…
-
Kehokirjo ja symbolinen väkivalta
Kaikki mallit tuottavat väkivaltaa, mutta eri tavoin. Kysyn, millaista väkivaltaa luonnolliselta vaikuttavat käsitteet, kuten ”normaali” tai ”sairaus”, sisältävät – ja voiko kehokirjo avata tilan vähemmän kuormittavalle kielelle?
